Etänä järjestettävän käyttökoulutuksen hinta on 250 EUR + alv 24 % / hlö ja se sisältää oman Maslach Burnout Inventory (MBI) + Areas of Worklife (AWS) -raporttisi. Koulutuksen jälkeen et maksa mitään kiinteitä maksuja - maksat ainoastaan työkalun käytöstä toteutuneen mukaan.
Koulutus sopii hyvin HR-henkilöstölle, konsulteille, coacheille, psykoterapeuteille sekä kaikille organisaatioiden/ihmisten kehittämistyötä tekeville.
"Olemme The WeLaBillä käyttäneet Maslach Burnout Toolkit -arviointia johtaja- ja tiimivalmennusten yhteydessä. MBI on toiminut loistavana keskustelun avaajana työuupumukseen liittyen ja vaikka työuupumusta ei olisikaan ollut, on AWS ja sen työelämän kuusi osa-aluetta antaneet erinomaista tietoa henkilön yhteensopivuudesta ympäröivään työpaikkakulttuuriinsa. Tästä ollaan saatu monia mielenkiintoisia sekä oivalluttavia keskusteluja, esimerkiksi arvoihin tai oikeudenmukaisuuteen liittyen."
- Riina Laiho ja Hanna Westerholm (johdon- ja tiimien valmentajat, The WeLaB)
"Käytän MBI + AWS -mittausta työssäni johdon ja esimiesten työnohjaajana. Asiakkaan jaksamisen mittatikkuna tämä menetelmä on osoittautunut varsin oivalliseksi. Johdon työnohjauksessa jaksamisen ylläpitäminen on yksi tavallisimpia tavoitteita ja jokaisen henkilön oma kokemus on aina lähtökohta asian käsittelyyn. Olennaista on myös suhteuttaa jaksamiskokemus johonkin yleisempään. Olen huomannut erittäin hyödylliseksi, kun mittaus kertoo, että ”vain 12 prosenttia vertailuryhmästä kokee huonompaa jaksamista kuin sinä”. Se kolahtaa, se laittaa omalle jaksamisen kokemukselle mittasuhteet ja riisuu viimeisetkin pärjäämisen ja sinnittelyn aikomukset. Tämä avaa tietä tilanteen todelliselle käsittelylle ja muutoksen avainten etsimiselle. Mittaukseen sisältyvä työelämän osa-alueiden luotaus on myös hyvä työkalu jaksamiseen vaikuttavien asioiden jäljittämiseen. Erään asiakkaani mittausta käytiin läpi hänen esimiehensä kanssa ja työn huono palkitsevuus nousi esiin. Keskustelu paljasti, että kyse ei ollut palkkauksesta vaan henkilön ajamien henkilöstöasioiden ohittamisesta johtoryhmässä. Esimies tuli tietoiseksi tilanteesta ja muutokselle avautui mahdollisuus."
- Tomi Tuomasjukka (johdon valmentaja, Työluotsi Oy)
Maslach Burnout Inventory (MBI), ’työuupumuksen arviointimenetelmä’, on kansainvälisesti tunnetuin, käytetyin ja tutkituin työuupumuskysely.
Areas of Worklife (AWS), 'työelämän osa alueet’, on lyhyt MBI:tä täydentävä kyselylomake, jonka luotettavuus ja pätevyys on osoitettu useissa ammatillisissa ympäristöissä. Se arvioi työntekijöiden käsityksiä työpaikan ominaisuuksista, jotka voivat vaikuttaa siihen, kokevatko he työnimua vai työuupumusta.
©2023 Workplace Nordic | www.workplacenordic.com | Rekisteriseloste