WorkPlace Big Five on työpersoonan profilointityökalu, jonka avulla voi oppia tuntemaan paremmin itsensä tai työkaverinsa.
Toisen tunteminen mahdollisimman hyvin on hyödyllistä esimerkiksi tiimi- ja parityöskentelyssä, uuden ihmisen rekrytoinnissa ja johtamisessa, Workplace Nordicin Hilkka-Maija Katajisto kertoo.
Kun johtaja tuntee alaisensa, persoonallisuudet voi huomioida kommunikaatiossa, tehtävien jaossa ja tiimien kokoonpanossa. Se tuo tekemiseen tehoa.
– Eräs uusi johtoryhmän vetäjä totesi uuden tiiminsä profiloinnin säästäneen häneltä ainakin puoli vuotta oppiaikaa.
Myös työntekijä pystyy profiloinnin avulla ymmärtämään paremmin työnsä vaatimukset suhteessa omaan luontaiseen toimintatapaansa. Työtä pystyy harvoin tekemään vain itselle sopivimmalla tavalla. Tällöin on hyvä tiedostaa, milloin joutuu venymään ja huomioida se omien energiavarastojensa lataamisessa. Se lisää työssä jaksamista ja pienentää loppuun palamisen riskiä.
Maksimit käyttöön
Katajiston kokemuksen mukaan yrityksissä ymmärretään hyvin, että jokainen organisaatio ja tilanne on erilainen. Myös hyvä työntekijä voi olla persoonallisuudeltaan monenlainen.
– Tarkoitus on saada henkilön maksimipotentiaali käyttöön niin, että ymmärretään hänen luontaiset tapansa toimia sekä se vaikutus, minkä hän omalla persoonallaan tuo työyhteisöön ja tiimiin, Katajisto tiivistää.
Big Five on psykologien laajasti hyväksymä malli persoonallisuuserojen selittämiseen. WorkPlace Big Five –työkalu on rakennettu suoraan tämän mallin päälle erityisesti työelämän tarpeisiin.
– Moni on sanonut, ettei olisi uskonut näin helpolla kyselyllä päästävän näin syvällisiin tuloksiin. Työkalun teho perustuu tutkimukseen, joka mallin taustalla on, Katajisto sanoo.
Katajisto kertoo esimerkin toimitusjohtajasta ja hallituksen puheenjohtajasta, jotka kokivat, että heidän välillään hiersi jokin. Kumpikaan ei osannut sanoa mikä. Kun molemmille tehtiin profiilit, selvisi, että puheenjohtaja oli persoona, joka ei lähtökohtaisesti luota toisiin ihmisiin. Toimitusjohtaja taas oli tässä suhteessa aivan toista ääripäätä. Yhteistyö alkoi toimia, kun molemmat ymmärsivät ja osasivat huomioida tämän persoonallisuuksiinsa liittyvän eron.
– Nämä tilanteet ovat usein helpottavia: hiertävät asiat saadaan käsittelyyn ilman että ne ovat hyökkäyksiä toista kohtaan. Ei ole olemassa yhtä ideaaliprofiilia, vaan monia erilaisia. Kyse on niiden ymmärtämisestä.
Pääpiirteet
WorkPlace Big Five -työkalun viisi persoonallisuuden pääpiirrettä:
- reagointiherkkyys
- ekstroversio
- uutuushakuisuus
- mukautuvuus
- päämääräkeskeisyys
Artikkelin on kirjoittanut Suvi Huttunen ja se on julkaistu www.newspool.fi -sivustolla.